Pyörittelin tänään isoja gerbuja kädessäni ja tarkistelin niiden kuntoja. Huvikseni sitten punnitsin A-poikueen Àilun 7kk ja B-poikueen Bolarin 4kk. Ai hurja! Ei voi poikia kyllä pieniksi moittia! Bolar, 4kk on isänsä Åltermanin (144g) poika, painaa nyt hurjat 122g!!! Onhan se toki iso. Niin iso, että viikonloppuna näyttelyssä tuomari luuli, että on tullut väärä gerbiili arvosteltavaksi. Oli siinä minulla pokassa pitelemistä, kun yritin jotenkin olla näyttämättä, että gerbiili on minun ja tiesin sen todellakin olevan vasta junnuikäinen. Tuomarin varmistettua oikean gerbiilin olevan kyseessä, hän jatkoi arvostelua. Eikä tuo ilmeisesti mikään ruma ollut kun voitti koko Pet-luokan.
B-poikueen muksuja on meillä nyt 4 ja kaikki ovat oikeasti isoja gerbiilejä, ei ole syötetty läskiksi. Meidän gerbolassa suurin osa gerbiileistä syövät itse sekoitettua ruokaa ja gerbiilien painot jakautuvat laajalle skaalalle. Pienimmät urokset painavat 80g (1,5 vuotias) ja suurin sen 144g ja muut siltä väliltä. Keskimäärin meidän urokset taitavat keikkua painoltaan siinä 100g kieppeissä, eli ei voi olla syöttämisestä kiinni se paino jos kaikki saavat samaa ruokaa. Àilu, 7kk taas painoi tasan 100g ja on mielestäni ihan hyvässä massassa kokoonsa nähden. Àilun isähän ei ollut mikään hirmu iso uros, eikä äitikään nuorempana painanut kovin paljoa yli 80g. Nyt yli vuoden ikäisenä Àilun ja Bolarin äiti Armi painaa ladyn verran, eli 106g :) Hiukan harmittaa, että vuoden viimeisen näyttelyreissun yhteydessä Armille tuli häntävamma, joten näyttelyyn ei ole enää asiaa, vaikka lady olisi juuri nyt varmaan parhaassa näyttelykunnossa. Noh... Elämä on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti