sunnuntai 28. helmikuuta 2016

7 poikasta pesässä

Tässäpä möyrii D-poikueen 4 päivää vanha "seitsikko" pesässä. Ei muuta uutta Kirpun gerbolasta. Jännityksellä odotamme, minkä värisiksi nuo vaaleat päättävät "taikoa" itsensä seuraavien päivien aikana.

                                                    

tiistai 23. helmikuuta 2016

Eilen syntyi D-poikue

Eilen näki päivänvalon meidän gerbiililandian D-poikue. Nähty ainakin 7 pientä härkäpapua massut pullollaan maitoa. Äitigerbiili on kovin äidillinen ja puuhakas ensikertalainen, näyttää tuo pesä vaihtavan mukuloineen paikkaa vähän väliä. Tähän saakka siis kaikki poikaset hengissä, toivottavasti tästä eteenkinpäin. Hyvin ovat ainakin syötettyjä ja peiteltyjä.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Gerbiiligenetiikkaa

              


                                                      

Näyttäisi kuvan(kin) perusteella vahvasti siltä, että ensi viikolla meille olisi tulossa poikasia... jos vain kaikki menee hyvin. Koska genetiikka kiinnostaa, minua kiinnostaa miettiä myös mahdollisten tulevien poikasten väriä. 

Emo on lilac pied, eli   aaCCE-G-ppSp
Isä on rust point, eli A-CCefefG-Pp

Noiden perusteella meille on siis mahdollista syntyä lilacia ja blackia ja ehkä jopa pieni mahdollisuus on syntyä myös agoutia tai argentea, jos isällä on todella tuo iso A ja jos sillä on AA, ovat kaikki poikaset agotia tai argentea riippuen punasilmäisyydestä. Koska emo on kuviollinen, on poikasistakin mahdollisuus saada ulos kuviollisia poikasia ja jokainen poikasista tulee olemaan ef -kantaja, koska saavat isältään sen ef:n. Siispä jännityksellä odottamaan, minkävärisiä poikasia tulee.



lauantai 13. helmikuuta 2016

Purumäärä terrassa ja liiallisen purun vaarat: Gerbiileitä -1

Gerbiilinomistajan elämä on aina jännittävää ja joskus myös surullista. Koskaan ei näemmän tiedä mitä niiden tupsuhäntien kanssa tapahtuu. Jokainen meistä haluaa olla hyvä ja tarkka gerbiilinomistaja ja tehdä lemmikkinsä olon mukavaksi. Niin minäkin. Gerbiilihän viihtyy paljossa purussa ja mielellään kaivelee tunneleita ym. Yleisesti halutaan, että gerbiilillä on paljon puruja terrassa. Mutta kukaan ei koskaan ole puhunut siitä, että purua voi periaatteessa olla "liian paljon".  Meillä on kaksi naarasgerbiiliä, jotka viihtyvät mainiosti puruissa ja niiden terrassa onkin ollut enemmän purua kuin kenenkään muun terrassa. Harmi! Sillä tuo liiallinen puru (kera uteliaan luonteen), koitui tässä tapauksessa toisen gerbiilin kohtaloksi.

Meillä terroissa on suuressa osassa (projektin alla on puureunukset, kaikissa niitä ei vielä ole) tällaiset kansiverkot, jotka ovat toimineet mielestäni mainiosti: ei karanneita gerbsuja... siis tähän päivään mennessä (gerbiileitä vuodesta 2010) kuin 1 kpl ja sekin vain siksi, että lasikansi oli jäänyt raolleen.
     
                                               

Noh, eräänä päivänä, ruokkiessani gerbsuja huomasin, ettei tämä yksi tyttökaksikko tulekaan kuikuilemaan purujen päälle. Ensimmäinen vilkaisu: onko kansi paikalla?...  On. Täysin tiiviisti. Toinen vilkaisu, löytyvätkö tytöt puruista? ... Ei. Sen jälkeen terran systemaattinen tyhjennys, eikä gerbiileitä missään! Siis sananmukaisesti ei missään. Kaivoin gerbiilihuoneen läpikotaisin. Kolusin kaapinaluset ym. eikä missään merkkiäkään gerbiileistä. Arvelin tyttökaksikon piilottelevan jossain.  Jätin keskelle lattiaa auringonkukansiemeniä ja omenaa syötäväksi, siitä näkisin, että gerbiilit ovat huoneessa. Illalla tarkistin siemenet. Niihin ei oltu koskettukaan!!! Missä on gerbiilit??? Likka sitten huomasi tarkkaan kuunneltuaan, että pientä rapinaa kuuluu koko huoneen ainoasta "vaarallisesta paikasta", eli putkesta (jossa on vesiputken läpivienti ulos), joka on reilut 40cm lattiasta koholla.

           

Ja totta tosiaan, taskulampulla tiirailu paljasti että siellähän ne pohjalla olivat, noin metrin (?) syvyydessä lattian alla. Valitettavasti toinen gerbiileistä oli ilmeisesti kuollut pudotessaan putken pohjalle. Toinen pyöri putken pohjalla likaisena, mutta muutoin reippaan oloisena. Siinäpä sitten tuumaamaan, että soitetaanko paikalle palokunta, poliisi vai eläinsuojelu (no ei tietenkään oikeasti) :D Neuvokas nais-ihminen kuitenkin keksi käyttää vispilää, teippiä ja vauvan pinnasängyn katoksen metallitankoa ja nostaa gerbiilin sillä ylös. Eihän se tietystikään toiminut sellaisenaan, koska gerbiili tietysti putosi vispiän reikään ja siitä takaisin putken pohjalle. Taas tuumattiin siinä hetki... ja taas neuvokas nais-ihminen keksi ratkaisun: Laitettiin vispilään teippi. Siihen se surkea ja likainen gerbiili sitten ihan itse kiipesi ja alkoi hidas ylöspäin hinaaminen. Hommaa vaikeutti vesiputki, joka kulki isomman putken keskellä. Noh, toinen gerbiili tuli pelastettua ja toiselle ei ollut mitään tehtävissä. Oma lukunsa oli onkia se yksi kuollut gerbiili sieltä ylös...

Mitä tästä kaikesta opimme?

A) Jos huoneessa on vaarallinen paikka, mihin gerbiilit voivat itsensä tunkea, ne todellakin tunkevat itsensä juuri sinne. Aivan satavarmasti! Vaikka olisit täysin varma siitä, että gerbiilit eivät pääse karkaamaan.

B) Jos terraariossa pitää olla gerbiileille riittävästi purua, sitä EI SAA OLLA LIIKAA! Tässä tapauksessa purua oli liikaa ja gerbiilit pääsivät jollain ihmeellä hivuttautumaan kannen ja terran välistä ulos molemmat.

C) Gerbiili voi karata. Vaikka olisit aivan satavarma, että ei voi, niin kyllä voi. Kaikki on näemmän mahdollista... paitsi jos laitat painon verkkokannen päälle, tai puureunukset ovat niin tiiviisti kiinni terrassa, ettei kantta pysty gerbiili nostamaan.  Nuo "ninjagerbiilit" menevät mistä vain ja miten vain. Olen nähnyt gerbiilin heittävän hauskoja voltteja terrassaan kannen ollessa auki. Hauskalta se tuntuu niin kauan, ennen kuin gerbiili heittää voltin terrasta ulos. Varmista siis, että kaikki "vaaralliset" paikat huoneesta/talosta on peitetty tai laitettu niin, että gerbiilit eivät karatessaan pääse sinne.

tiistai 9. helmikuuta 2016

Terraarion ostaminen, mistä ja millä hinnalla?

Pienelläkin budjetilla pärjää terraarion ostossa, kun ostaa nettikirpparilta ja noutaa läheltä. Jokunen terraario on tullut ostettua, kaksi olen ostanut uutena ja todennut myöhemmin sen olleen täysin turhaa rahanmenoa. Samanlaisia, lähes - ja jopa yhtä hyväkuntoisia saa käytettynä netistä. Mikäli on aikaa, kannattaa päivittäin tsekata netin tarjonta pikaisesti ja jättää ne kalleimmat terraariot huomioimatta. Netissä liikkuu niin monenhintaista tuotetta, joten jos on aikaa vähän odotella terraariota, niin kannattaa odottaa.

Itse olen parhaimmillani ostanut lostokunnossa olevia terraarioita/akvaarioita 10e:n ja 15e:n hintaan... eikä kyse ollut mistään pienistä terraarioista, vaan aivan sopivankokoisista 80x40x40 akvaarioista, edes naarmuja en huomannut niissä olevan, olivat niin hyvässä kunnossa molemmat. Noh, tuollaisten kultakimpaleiden löytyminen vaatii jo aikaa ja vähän tuuriakin. Mutta jos aikaa on vähän, etkä ehdi notkua netissä, voit myös laittaa oman ilmoituksesi nettiin, ihmiset tarjoavat kyllä aika hyvin terroja. Nopeimmillani olen tehnyt kaupat 2 tunnin kuluttua ilmoituksen laittamisesta. Näppärää!

Yleensä 80x40x40 terraarioista/akvaarioista joutuu pulittamaan n. 30e, 50e:n käytetyn terraarion/akvaarion sanoisin jo olevan kallis, jos puhutaan nyt "tavallisista" akvaarioista, ei mistään "sisustusakvaarioista".  Eli jos tarve on kova, kannattaa tietysti ostaa, onhan 50e kuitenkin puolet vähemmän uuden hinnasta. Jyrsijäpuolella myytävät terraariot, joissa on lasiovet edessä, kannattaa yleensä jättää ostamatta, sinne on vaikea laittaa puruja niin paljon kuin gerbiilit tarvitsevat, koska liukuovet tulevat niin alas ja purut valuvat liukuovien saumoista pitkin lattioita. Toisaalta, tuollainen olisi ihan kiva "poikasterraariona", kun purua ei tarvitse olla paljon ja poikasia pääsee helposti käsittelemään.

Dunista en myöskään niin kovin paljoa välitä, meillä on yksi, joka toimii hätävaramajoituksena. Dunan plussana on sen keveys. Isompaan dunaan saa myös kyllä aika kivasti puruakin gerbiilien kaiveltavaksi. Näiden hintoja en tiedä niin tarkkaan, kun en ole seurannut. Miinuspuolena dunassa on se, että gerbiilit pääsevät jyrsimään ja suurentamaan vesipullon aukkoa, joten laittaisin dunaan ehkä poikastelevia eläimiä, tai vanhempia -ei niin aktiivisia- vipeltäjiä.

Käytän yleensä toria ostosteni tekemiseen, mutta luultavasti terraario/akvaarioita löytyy kaikilta nettikirppareilta. Alla olevassa kuvassa kaikki akvaario/terraariot ja yksi duna, ovat käytettyinä ostettuja. Mikäli haluaa säilyttää "harmonian", kannattaa ostaa vain samanvärisillä rungoilla olevia terraarioita.

                                        

maanantai 8. helmikuuta 2016

*Murusia maailmalle* ja uusia vahvistuksia gerbolaan

Juuri saamamme tiedon mukaan gerbolaan on saatu uusia vahvistuksia. Tai "vanhoja tuttavuuksiahan" nämä ovat, jo miltei vuoden "lainassa" olleet komistukset jäävät vain meille asustelemaan pysyvästi.

Jos haluaa kasvattaa gerbiileitä, kaikkia gerbiilejä ei vain voi pitää itsellään. Nyt on taas tullut aika valmistautua murusten lähtöön maailmalle. Tänään huomasinkin hankkineeni viidelle omalle kasvatille uuden kodin. Kahden viikon kuluttua lähtee siis gerbiililapsia maailmalle, kun C-poikueen pienokaiset tulevat luovutusikään...